Hyppää sisältöön

Tavoitetilan määrittely ja päätös liittymisestä


Tämä osio tarjoaa tukea vaiheeseen, jossa päätetään liittymisestä palveluun. Vaiheen aikana

  • tehdään viranomaisen alustava suunnittelma
  • analysoidaan muutoksen vaikutuksia päätösehdotukseksi
  • asetetaan tavoitteet

Jo tunnusteluvaiheessa viranomainen on perehtynyt asiakaslähtöisen kehittämisen malliin ja määrittänyt alustavasti omia tavoitteitaan. Tässä vaiheessa tavoitteita konkretisoidaan esimerkiksi muutosmittareilla ja kustannus-hyötyanalyysillä.

Lisäksi tässä vaiheessa on tärkeää sopia viranomaisen sisäinen vastuunjako tulevia tehtäviä varten; muutoksen läpivienti vaatii sitoutuneen johdon lisäksi innostuneita henkilöitä, jotka toteuttavat käytännön työn. Muutoksen läpiviennin tukena voidaan käyttää esimerkiksi muutosagentti-roolia, johon valitaan henkilöitä läheltä lupakäsittelyn operatiivista arkea. Tavoitteena on varmistaa, että lupakäsittelyyn tarvittavat muutokset tunnistetaan riittävän ajoissa ja, että keskeiset asiantuntijat kokevat muutoksen omakseen.

Alla olevissa tukimateriaaleissa on käytännön työkaluja ja ohjeita liittymispäätöstä tekevälle viranomaisille asioista, jotka tässä vaiheessa kannattaa huomioida.

Ohjeet ja työvälineet