Luvat ja valvonta -hallintamalli on työn alla ja se lisätään tukisivustolle arviolta marraskuussa 2021.
Hallintamallissa kuvataan palvelukerrokseen liittyvät toimintaperiaatteet, kuten rahoitukseen, toimintatapamuutokseen ja päätöksentekoon liittyvät vastuut, joihin viranomainen sitoutuu liittyessään palvelukerrokseen. Hallintamallin avulla pyritään varmistamaan palvelukerroksen ajantasaisuus, käytettävyys, saatavuus ja jatkuvuus palvelukerroksen koko elinkaaren ajan. Lisäksi hallintamallin tavoitteena on antaa viranomaiselle käsitys palvelukerrokseen liittymisen hyödyistä.
Milloin hallintamallia hyödynnetään?
Viranomaisen on suositeltavaa tutustua hallintamalliin jo ennen päätöstä palvelukerrokseen liittymisestä ja käyttää sitä liittymispäätöksen tukena. Lisäksi hallintamalliin on hyvä palata liittymisen jälkeen tarvittaessa.
Kuka hallintamallia ylläpitää ja kenelle se on suunnattu?
Hallintamallin laatimisesta ja päivittämisestä vastaa Luvat ja valvonta -hanke. Hallintamalli on suunnattu erityisesti viranomaisen johdolle ja muille liittymispäätöksestä vastaaville henkilöille.